1.7.1918
Yleisöltä.
Vankien kohtelu.
Helsingin Sanomain Toimitukselle.
Arvoisassa lehdessänne viime keskiviikkona olleen Suomea vastaan harjoitettua sosialistista kiihotusta koskevan kirjoituksen johdosta, ja kun sanomalehdistön suuri velvollisuus on kaikissa olosuhteissa palvella oikeuden asiaa, suotanee sijaa seuraaville huomautuksille.
Se seikka, että ulkomaisissa, etenkin Skandinavian lehdissä, jatkuvasti puhutaan kapinallisten vankien huonosta kohtelusta, heidän osakseen tulevan rangaistuksen julmuudesta, heidän nälkiintymisestään ja lukuisista nälkäkuolemista, on käsittääkseni omansa antamaan aihetta asian ennakkoluulottomaan ja tyyneen harkintaan. Ulkomaisen arvostelun leimaaminen pelkäksi sosialistiseksi kiihoitukseksi, joka on kokonaan lähtöisin huonoista motiiveista, olisi mitä lyhytnäköisintä, ellei ole päteviä todisteita siitä, että ulkomaisten sanomalehtien väitteet ovat perättömiä. On muistettava, että ulkomainen sanomalehdistö, sosialistinenkin, on meidän aikanamme tekijä, jota mahtavimmatkaan vallat eivät jätä huomioon ottamatta. Suomen kansalla liioin ei ole varaa olkapäitä kohottaen sivuuttaa sitä, mitä meistä ulkomailla kirjoitetaan. Meillä on ollut syytä iloon aina milloin siellä on esiinnytty puolestamme. On varottava, ettemme loukkaamalla yleistä oikeudentuntoa anna aihetta puhua meitä vastaan.
Tällaisen aiheen ovat saaneet tai saavat nuo lehdet siinä tapauksessa, että niiden väitteissä tai ”valheissa”, kuten sana kuuluu, olisi perää. Ja että niissä ei olisi perää, sitä en uskaltaisi kaiken sen jälkeen, mistä viime kuukausina ja viikkoina on kuultu puhuttavan, mennä jyrkästi kieltämään. Ei riitä, että ”juttuja” yksityisesti kumotaan kun kuitenkin samaan aikaan mitä erilaisimmissa piireissä ja eri yhteiskuntaluokkien keskuudessa tiedetään tosiasioita, joiden kaunisteleminen on osoittautuva vaikeaksi tehtäväksi. Kun tiedetään, että laki ja oikeus ei ole vankien kohtelun ehdottomana ohjenuorana, kun tiedetään, että vankeja eri vankileireissä on kuollut nälkään, kun tiedetään, että vankien köyhien omaisten ei ole sallittu viedä nälkää näkeville vähäistä elintarveapua ja kun tiedetään, että vankien mielivaltaisia teloittamisia on tapahtunut, silloin on varmaa, että näiden tosiasioiden joutuminen ennemmin tai myöhemmin julkisuuteen on vapautuneelle valtiollemme ei ainoastaan haitaksi, vaan myös häpeäksi. Me emme joudu häpeämään sosialistien kiihoituksen vuoksi, vaan siitä syystä, että olemme alentuneet lähelle sitä tasoa, jolla oikeudenhoito oli punaisten valtakautena.
Häpeänkin me kuitenkin voimme kestää, mutta on eräitä näkökohtia, jotka ovat tätä seikkaa tärkeämpiä. Yhteiskuntamme ei toistaiseksi ole sisäisesti niin ehyt ja luja, että voisimme huolettomina sallia sellaisten epäkohtien rehoittamisen, jotka tekevät eri kansanluokkien välisen rauhan syntymisen entistä vaikeammaksi. Ei ole varaa vähimmälläkään lisätä sisäisen rikkinäisyytemme, katkeruuden ja vihan syitä. Jo ulkonainen uhka, idän uhka, velvoittaa meitä tekemään kaikkemme vankien kasvattamiseksi Suomelle uskollisiksi kansalaisiksi, sellaisiksi, jotka ovat vastaisen vaaran keskellä valmiit puolustamaan vapauttamme. Yhtenäinen ja ehyt kansa voi vähälukuisenakin olla voimakas, suurikin kansa voi helposti sortua sisäisiin ristiriitoihin.
Sisäisen eheyden ja rauhan luominen käy taas sitä vaikeammaksi kuta enemmän loukataan kansamme omaa sisäistä, lahjomatonta oikeudentuntoa. Tämä oikeudentunto vaatii rikollisten rankaisemista, mutta lain mukaan. Sama oikeudentunto, niin järkytetty kuin se on ollutkin, ei käsittääkseni kuitenkaan hyväksy valkoistakaan julmuutta, se vaatii, että ne porvarilliset, jotka tahtovat yhdistää eri yhteiskuntaluokat yhtenäiseksi kansaksi, eivät vaieten tee itseään syypäiksi oikeistososialistien virheeseen. Heitähän on syytetty siitä, että he eivät nousseet puoluettaan ja sen tekoja tuomitsemaan.
Tältä kannalta katsoen olisi käsittääkseni tehtävämme tällä hetkellä ensi sijassa pitää huolta siitä, että vankien kohtelu saatetaan kauttaaltaan laillista järjestystä ja myös inhimillistä järjestystä vastaavaksi. Kun näin tapahtuu, silloin ei tarvitse etsiä ”puolueettomia” tuomareita antamaan lausuntoja vankien kohtelusta, sillä silloin vangit itse sanovat totuuden. Lähes sadantuhannen vangin joukossa täytyy olla paljon muitakin kuin varkaita, ryöväreitä ja murhamiehiä. Olisi valkoiselle Suomelle kunniakas voitto, jos nämä rehelliset vangit kumoisivat väärät väitteet ja parjaukset. Vain heidän sanansa lopulta pystyy tekemään kiihoituksen tehottomaksi, jota vastoin meidän arviomme mukaan ”puolueettomien” arvostelijain sana jää köykäiseksi, jos eloon pelastuvien vankien todistus, kun hekin kerran saavat puhua, muuttuu tuomitsevaksi todistukseksi.
Niiden porvarillisten piirien velvollisuus, jotka eivät ole joutuneet sokean kostontunteen valtaan, olisi vaadittava, se on käsitykseni, hallitukselta täyttä selvitystä vankien kohtelusta. Hallituksen velvollisuus on vakuuttavasti osoittaa, että se ja sen käskyläiset pysyvät laillisuudessa ja noudattavat inhimillisyyttä. Ellei se tätä voi tehdä, niin meidän on turha yrittää peseytyä viattomiksi viittaamalla punaisten raakuuksiin. Historia ja meidän oma aikamme ei tule mittaamaan voittajan tekoja ja menettelyä lievempiä mittapuita käyttäen kuin ovat ne, joita me itse olemme käyttäneet punaisten tekoja tuomitessamme. Ovat aikoja sitten menneet ne ajat, jolloin vapaa mies, joka murhasi orjan, sai pienen sakon, kun taas orja, joka murhasi vapaan, tuomittiin kuolemaan. Nykyaikaisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että oikeus on oleva sama kaikille. Ja lietänee toki yleisesti selvillä siitä, että Suomesta viimeinkin on tehtävä nykyaikainen oikeusvaltio.
Urho Toivola.
2.7.1918
Roald Amundsen lähtenyt Pohjoisnavalle.
Roald Amundsenin oivallinen laiva Maud on nostanut ankkurinsa ja matkustanut Kristianiasta tuntemattomia kohtaloja kohti. Muonitettuna muonavaroilla 5 vuotta varten on Maud suunnannut kulkunsa ikuisia jäitä kohti. Laiva poikkeaa vielä muutamiin norjalaisiin satamiin, m.m. Horteniin ja Bergeniin, mistä otetaan mukaan eräitä tieteellisiä koneita. Päästyään Vardöhön suuntaa laiva kulkunsa suoraan Novaja Zemljaa kohti. Täten tulee laiva siis kulkeneeksi suoraan yli n.s. sotavyöhykkeen. Sen jälkeen jatketaan matkaa pitkin Siperian rantaa aina Dikson Islantiin, Jenisein suulla. 30,000 litraa petroolia, jonka Siperian komppania on lahjoittanut retkikunnalle, lastataan siellä laivaan. Täältä jatketaan matkaa pitkin Siperian rantaa aina Uuden Siperian saarille – puolitiehen Behringin salmen linjalla – ja sieltä käännytään suoraan pohjoiseen, jäätä kohden. Tultuaan näin etäälle antautuvat retkikuntalaiset sen leveän merivirran kuljetettavaksi, joka näiltä seuduilta kulkee pohjoisnavan halki avonaiselle merelle Huippuvuorten ja Grönlannin välistä. Amundsen kulkee toisin sanoen samaa tietä, jota Nansen aikoinaan kulki. Mutta kun Nansenin laiva Fram suuntasi jäitä kohti Uuden Siperian saarten länsipuolella, kääntyy Maud pohjoiseen vasta näitten saarien itäpuolella. Amundsen toivoo pääsevänsä napavirran keskelle ja siten pääsevänsä myös napaa lähemmäksi.
Jos kaikki käy laskujen mukaan, ehtii Maud jo syksyllä Uuden Siperian saarille ja kääntyy sieltä jäitä kohti. Mahdollisesti ollaan saarilla jo syyskuun keskivälillä. Jos retkikunta ei pääse perille, niin se talvehtii jossakin Siperian rannalla. Tätä koetetaan kuitenkin kaikin tavoin välttää. Tieteellinen työ saattaa alkaa vasta laivan päästyä jäävyöhykkeelle. Tieteellisiä töitä johtaa tri Svedrup. Niitten luonne on oleva pääasiallisesti geofyysillinen ja käsittävät ne meri-, ilma-, revontulten ja magnetismin tutkimuksia. Viimeksi mainittuja ilmiöitä tutkii Amundsen itse. Sitä paitsi aiotaan kerätä bioloogista aineistoa. Paitsi tavallisia meteoroloogisia havaintoja maanpinnalla tullaan myös tutkimaan ilmaston lämpösuhteita leijojen ja ilmapallojen avulla.
Revontulten tutkimuksilla koetetaan määrätä revontulten paljoutta ja niitä koetetaan valokuvata prof. Störmerin järjestelmän mukaisesti. Vielä tullaan jäitten lämpömäärää mittaamaan eri syvyydestä. Muut mittaukset käsittävät painovoimaa, ilman säteilyä y. m. Retkikunnan tehtävät tulevat toisin sanoen olemaan erittäin moninaiset ja mielenkiintoiset.
17.7.1918
Arveluttavaa kiihoitusta.
Se kiihoitustyö, jota kuningasmielisten taholta nykyään harjoitetaan, on jo aikoja sitten sivuuttanut kaiken asiallisuuden rajapyykit. He eivät näytä ollenkaan luottavan tyyneen asian pohtimiseen, vaan ovat ryhtyneet vastustajia parjaamalla ja heistä ilkeämielisiä syytöksiä levittämällä sekä kaikenlaisilla houkutuksilla, jopa pakotuksillakin ajamaan asiaansa. Mutta tämäkään ei vielä riitä kaikille kuningasmielisille. Kun eivät nämäkään keinot tunnu auttavan, tahdotaan eräissä piireissä häikäilemättömästi tuoda tänne kuningas monarkista hallitusmuotoa säätämättä. Muuksi kuin epätoivoiseksi emme voi sanoa sitä kiihoitusta, jota esim. ”Hufvudstadsbladet”-lehti on varsinkin viime päivinä ahkerasti harjoittanut siinä tarkoituksessa, että kuningas valittaisiin siitäkin huolimatta, ettei yksinvaltainen hallitusmuoto saa eduskunnassa säädettyä määräenemmistöä.
Olemme jo aikaisemmin riittävillä todistuksilla osoittaneet sen varsin selvän tosiasian, ettei kumpaistakaan, tasavaltaista tai yksinvaltaista hallitusmuotoa voida meillä lopullisesti vakiinnuttaa, ellei eduskunnassa jompikumpi hallitusmuotoehdotus saa tarpeellista määräenemmistöä. Asetuttakoonpa sitten sille kannalle, että Suomi nykyään on tosiasiallisesti ja myöskin oikeudellisesti tasavalta, kuten asia meidän käsityksemme mukaan on, tai että Suomi edelleen olisi perustuslaillisesti rajoitettu yksinvalta, niin kuin kuningasmieliset tavallisesti väittävät, on uusi hallitusmuoto välttämättä säädettävä, sillä vanhalla ei itsenäiseksi päässyt maamme tule toimeen, ei ainoastaan sen vanhentuneisuuden vuoksi, vaan myöskin sen tähden, että siitä puuttuu riippumattomalle monarkialle välttämättömiä säännöksiä. Mitä esim. olisi voimassa kruununperimykseen nähden, jos kuningas tänne ilman muuta tuotaisiin, on jäänyt ja jää kuningasmielisiltä edelleen selittämättä. Tämä käsitys uuden hallitusmuodon välttämättömyydestä on ollut vallitsevana myöskin kuningasmielisten keskuudessa, sitähän todistaa sekin, etteivät he, ennen kuin ryhdyttiin uutta hallitusmuotoa säätämään, tehneet mitään vaatimusta kuninkaan valitsemisesta. Kuinka näin ollen on mahdollista esittääkään sellaista vaatimusta, että nyt, jollei uutta saada valmiiksi, kuningas siitä huolimatta valittaisiin, on mahdotonta käsittää.
Viittaaminen 1772 vuoden hallitusmuodon 38 §:ään, jossa säädetään, että valtaistuimen jäädessä avonaiseksi ”miespuolisen kuningasheimon sukupuuton kautta”, valtiopäivien tulisi kokoutua varjelemaan ja puolustamaan valtakunnan vapautta sekä valitsemaan uutta kuningassukua, ei ollenkaan auta tässä suhteessa. Kaikki maamme lakimiehet ovat ainakin nykyisen kuningaskiihkoon saakka olleet täysin yksimielisiä siitä, että Suomen erotessa Ruotsista puheenaoleva määräys menetti meillä merkityksensä. Sen käsityksen on lausunut esim. L. Mechelin ja nimenomaan huomauttaa myöskin senaatin nykyinen varapuheenjohtaja, J. K. Paasikivi 1899 toimittamassaan, selityksillä varustetussa perustuslakien painoksessa, ettei puheenalainen määräys enää Suomeen sovellu.
Sitä paitsi on huomattava, ettei meillä ole suinkaan käsissä edes sellainen tapaus, jota edellä mainittu pykälä tarkoittaa. Meillähän ei valtaistuin ole jäänyt avonaiseksi ”kuningasheimon sukupuuton kautta”, vaan kruunu on menettänyt kannattajansa, vallankumouksen, Suomen yksipuolisen Venäjästä irtautumisen kautta, joka teko ei kohdistunut oikeastaan kruununhaltijan vaihtamiseen, vaan samalla myöskin itse valtiomuodon muuttamiseen tasavaltaiseksi. Tämä kävi selvästi ilmi myöskin siitä, että eduskunta heti sanotun irtisanoutumisen jälkeen julisti Suomen tasavallaksi, jollaisena se sitten myöskin niin hyvin ulos kuin sisäänkin päin on esiintynyt. Jo tästäkin syystä on siis mahdotonta vedota mainittuun pykälään.
Me emme kyllä epäile, ettei muutamilla tahoilla, joilla kuninkuuden harrastus on muuttunut silmittömäksi kiihkoksi, oltaisi valmiit tarttumaan mihin keinoon tahansa kuninkaan tänne saamiseksi. Mutta sellaiseen peräti arveluttavaan poikkeamiseen siitä, mitä perustuslain säätämisestä on voimassa, ei sentään ole näyttänyt olevan eikä voinekaan olla halua ajattelevissa ja vastuunalaisissa kuningasmielisissä piireissä. Sellainen yrityshän saattaisi johtaa aivan arvaamattomiin seurauksiin, joiden tuhoisuutta on ennalta vaikea aavistaa. Mutta tällainen edesvastuuton ja järjetön yllytys on joka tapauksessa ankarasti tuomittava.
23.7.1918
Ent. tsaari Nikolai II.
Eilisessä lehdessä julkaistujen sähkösanomien mukaan, mikäli niihin nytkään lie luottamista, on Venäjän entinen hallitsija Nikolai II t. k. 16 p:nä surmattu Jekaterinburgissa.
Näin surkean lopun saanut entinen tsaari oli syntynyt 18 p. toukok. 1868 Venäjän silloisen hallitsijan Aleksanteri III:n poikana. Hän nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua 1 p. marrask. 1894 ja kruunattiin Moskovassa 26 p. toukok. 1896. V. 1894 hän meni naimisiin Hessenin prinsessan Alixin kanssa, joka oikeauskoiseen kirkkoon siirryttyään sai nimen Aleksandra Feodorowna. Avioliitosta syntyi neljä tytärtä ja yksi poika.
Nikolai II oli, sen mukaan kuin Europan hovipiireissä hänestä tiedetään, nuorena ihanteellismielinen ruhtinas, joka hautoi mielessään varsin pitkälle tähtääviä suunnitelmia, jotka hän hallitsijaksi päästyään aikoi toteuttaa. Kenties huomattavin ja ainakin laajakantoisin näistä oli sodan poistaminen, jossa tarkoituksessa hän kutsui ensimmäisen rauhankonferenssin Haagiin v. 1899. Hänen Venäjän olojen parantamiseksi tarkoittamista vapaamielisistä uudistuksistaan taasen mainittakoon erityisesti pelätyn ja vihatun valtiollisen poliisin n. s. kolmannen osaston poistaminen, josta hän kohta hallituksensa alussa antoi käskykirjeen. Mutta hänen vapaamielinen mielenlaatunsa herätti Venäjän hovissa vastustusta, jota hänen heikko luonteensa ei ajan pitkään voinut kestää. Hänen mieskohtaiset vastoinkäymisensä, kruunaustilaisuudessa Moskovassa Hodinkan kentällä tapahtunut kaamea onnettomuus, jossa kuoli 1,138 ja haavoittui 459 henkilöä, rauhankonferenssin tulosten ja monien muiden hänen suunnitelmiensa tyhjiin raukeaminen y.m. seikat mursivat hänen mielensä, tekivät hänestä heikon hallitsijan, joka antautui vastustuksetta läheisen hovipiirin ja lopulta kaikenlaisten seikkailijain johdettavaksi ja jonka luonne vähitellen muuttui horjuvaksi, oikulliseksi, epäluuloiseksi – jopa aika ajoin julmaksikin.
Luultavasti olivat hänen läheiset neuvonantajansa enemmän kuin hän itse syypäitä siihen, että hänen hallitusaikanaan sattui kaksi sotaa, jotka järkyttivät valtakunnan perustuksia. Ensimmäinen näistä oli v. 1904 Japanin kanssa syttynyt onneton sota, joka paljasti suuret sisälliset epäkohdat kaikessa räikeydessään ja sai puhkeamaan vallankumouksellisen liikkeen, joka tosin tukahdutettiin, mutta jonka tuloksena oli kansaneduskunnan, valtakunnanduuman kokoonkutsuminen. Nykyinen Venäjänkin oloja suuresti järkyttänyt maailmansota antoi uutta aihetta vallankumoukselliselle liikkeelle. Sodassa kärsityt vastoinkäymiset, maassa vallitseva sekasorto ja hallituksen yhä edelleen harrastama sortopolitiikka saivat vihdoin viime vuoden maaliskuussa valtakunnanduuman ryhtymään vallankumouksellisen liikkeen johtoon. Tuloksena oli, että Nikolai II oli pakotettu luopumaan valtaistuimesta. Sen jälkeen pidettiin ent. tsaaria viime vuosi kaukana Siperiassa Tobolskin kaupungissa, mistä hänet joku aika sitten siirrettiin Jekaterinburgiin, missä hänet kaamea kuolema on tavannut.
Nikolai Romanovin aikana kehittyi panslavistinen liike Venäjällä tavattoman voimakkaaksi. Se suunnitteli sekä Venäjällä asuvien eri kansallisuuksien venäläistyttämistä että myöskin Venäjän alueen laajentamista. Voimakkaimmin kohdistui liike tietenkin Venäjän n.s. vieraisiin kansallisuuksiin, joista varsinkin Suomi joutui kärsimään kovaa sortoa. Hallitsijavakuutuksestaan huolimatta hyväksyi tsaari-vainaja neuvonantajiensa kansamme tuhoamiseksi suunnitellut toimenpiteet, jotka katkeroittivat kansamme mieltä ja tekivät hallitsijan suorastaan vihatuksi, kunnes Venäjän vallankumous poisti hänet Suomen valtaistuimelta.
25.7.1918
”Espanjan tauti” Helsingissä.
Kuten tunnettua, on täällä tämän kuun aikana raivonnut muuallakin Europassa tuhoa tehnyt ankaranlainen nuhakuume, jota tavallisessa kielenkäytössä kutsutaan ”Espanjan taudiksi”. Alussa oli tauti verrattain lievää ja useimmat sairaaloissa hoidetut tapaukset ovatkin olleet lieviä, mutta sittemmin on sattunut vaarallisiakin tapauksia, joista monet ovat päättyneet kuolemaan, kun potilas on ensin sairastanut keuhkokuumetta tai keuhkopussin tulehdusta.
Eräissä tapauksissa ovat munuaiset tai aivot saaneet taudin yhteydessä vammoja tahi on ilmautunut märkimistä jäsenissä tai sisäelimissä, jolloin on ollut tehtävä leikkauksia.
Sairaalain henkilökuntakaan ei ole säilynyt taudilta; tapaukset ovat kuitenkin olleet verrattain lieviä. Marian sairaalan sairaanhoitokoulun oppilaista on kuitenkin yksi kuollut tautiin.
Useimmat vaaralliset tapaukset sattuivat viime viikolla, joka siis oli pahin viikko. Tällä viikolla on tilanne jo ollut parempi. Kuitenkin luullaan, että taudin vaarallisin kohta on vielä saavuttamatta.
28.7.1918
”Kun isä lampun osti.”
Illat hämärtyvät, syksy lähenee ja syksyn kera suuri osa kansaamme kauhistuen tuntee uuden pulan yhä kasvavaa kiusaa. Mistä valoa kansalle? – Onnelliset sähkövalon käyttäjät ovat turvassa pimeyden vallalta, mutta mikä öljyn puutteessa öljylamppujen käyttäjille antaa jokailtaisen valon? Päreitten kiskontaan vain, ja soihtu seinänrakoon.
Kaihomielin nyt ajatukset siirtyvät niihin onnellisiin aikoihin, jolloin ”isä lampun osti”. Elämmehän poloiset aikaa, josta kerran kirjoitettaneen surullinen tarina – ”Kun isä lampun myi.” Öljypula on nyt ovella, eikä vain ovella vaan jo tuvan perällä. Kynttilän saanti on tiukkaa tiukempaa. Valittavana oli ennen ”hyvään aikaan” neljä ehtoa päre, kynttilä, öljy ja sähkövalo. Kynttilöitä ei ole, öljyä ei saa. Siis päre tai sähkö.
Piirtäjämme on ottanut tutkiakseen ensi talven tilanteita. Sarja alkaa päreestä ja päättyy päreeseen. Muinaisuuteen ja sen kojeitten varmuuteen ihastuneena on hän sammuttanut meiltä kynttilän ja öljylampun lisäksi sähkövalonkin. Sitaissut tiedemiehen sähkölamppuun päreen. Minä puolestani olen vakuutettu, että ensi talvena saamme me sähkövalon onnelliset omistajat nauttia valostamme, kun sitä vastoin kynttiläin ja öljyn viljelijät saavat tyytyä vanhan vaarin pettämättömään tulikojeeseen, päreeseen.
Maalla tulee tilanne valaistuspulan johdosta olemaan paikkapaikoin koomillisen surullinen. Pitäjän toisessa kolkassa syövät lehmät ja siat häikäisevien sähkölamppujen valossa, kun taasen toisessa kolkassa talon väki istuu valottoman, käryävän päreen ympärillä.
”Tasan ei käy onnen lahjat.”
E-o.
3.8.1918
–Sairaussuhteet Helsingissä
21.7. – 27.7. välisellä viikolla ilmoitettiin seuraavat uudet taudinkohtaukset kaupungissa:
Miehiä Naisia Lapsia Yhteensä Ed viik.
Suolityyfusta . .
Isoarokkoa . . . .
Toisintotyyfusta.
Gastr. ja vaiht.
kuum., febricula
Vilutautia . . . .
Influensaa . . .
Selkäydin- ja ai-
vokalvojen tu-
lehdusta . . . .
Punatautia . . .
Kotim.koler., vat-
sa- ja suolikatar.
Äkillistä vatsa-
ja suolikatarria
Vesirokkoa . . . .
Tulirokkoa . . . .
Tuhkarokkoa . . .
Vihurirokkoa . .
Ruusua . . . . . .
Verenmyrkytystä
Lapsiv. kuum. .
Kurkkumätää . . .
Kuristustautia . .
Kurkkutautia . . .
Kurkunpää- ja
keuhkokatarria.
Hinkua . . . . . .
Keuhkotulehdusta
Sikotautia . . .
Nivelleiniä . . .
Tuberk. aivokal-
von tulehdusta
Keuhkopussin tu-
lehdusta
Umpisuolen tu-
lehdusta . . . .
Syphilis recens .
Gonorrhoe . . . .
Ulcus molle . .
9.8.1918
Mihin ollaan menossa?
Kun eduskunnan toissailtaisessa istunnossa monarkinen hallitusmuotoehdotus kiireelliseksi julistamatta äänestettiin lepäämään uusien vaalien yli, niin kuin säännöllisesti perustuslakia säädettäessä onkin tapahduttava, oli jokaiselle selvää, että kuningasmielisten yritys kansaa kuulematta saada tänne kuningasvalta perustetuksi oli rauennut. Nyt kuitenkin hämmästyttää Suomen kansaa tieto siitä, että kuningasmielisillä on aikomus hinnalla millä hyvänsä toteuttaa pyyteensä.
Eduskunnan eilisessä istunnossa esitettiin kuningasmielisten allekirjoittama ehdotus, että eduskunta päättäisi pyytää hallitusta ryhtymään niihin valmistaviin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen, jotta eduskunta voisi täyttää eduskunnalle hallitusmuodon 38 §:n nojalla kuuluvan velvollisuuden mahdollisimman pian toimittaa kuninkaanvaalin. Eduskunnan puhemiehen lausuttua käsityksensä, ettei ehdotus hänen ymmärryksensä mukaan ole perustuslakien mukainen, hänen kuitenkaan kieltäytymättä sitä esittämästä, seurasi asiasta pitkähkö ja osittain kiivaskin keskustelu, jonka jälkeen se lähetettiin 74 äänellä 40 ääntä vastaan perustuslakivaliokuntaan.
Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää mitä kuninkaan valitseminen ilman uuden hallitusmuodon aikaansaamista merkitsee. Se merkitsee lyhyesti sanoen sitä, että nyt poiketaan kuningasmielisten tarkoitusten saavuttamiseksi siltä tieltä, mitä täällä on pidetty jo vaistomaisestikin oikeana ja millä kannalla myöskin eduskunta on tähän saakka ollut, ja ryhdytään keinoihin, jotka saattavat johtaa meidät kohtalokkaisiin ja ylen surullisiin seikkailuihin
Jos 1772 vuoden hallitusmuodon kuninkaanvaalia koskevat säännökset vielä olisivat voimassa, kuten kuningasmieliset nyt tahtovat väittää, ei eduskunnalla ja sen asettamalla valtionhoitajalla myöskään olisi ollut oikeutta ryhtyä kuningasta valitsematta uutta hallitusmuotoa säätämään. Mutta kukaan ei ole edes epäillyt, ettei uutta hallitusmuotoa ja uusia lakeja voitaisi ilman kuningastakin säätää, kuten on useita hyvinkin tärkeitä lakeja säädettykin. Käymällä siis harjoittamaan itse sitä valtaa, mitä puheenaolevan hallitusmuodon mukaan kuuluu hallitsijalle ja luovuttamalla sen vallan myöhemmin senaatin puheenjohtajalle, kuninkaanvaalia edes puheeksi ottamatta, on eduskunta itsekin selvää selvemmästi asettunut sille kannalle, että mainitut kuninkaanvaalia koskevat säännökset eivät ole voimassa. On varsin merkillistä, että eduskunta vasta nyt yli puolen vuoden kuluttua huomaisi, että maamme onkin kuningaskunta. Tämä jo tuntuu vallan liian haetulta tulkinnalta, jonka taakse varsin vaillinaisesti verhoutuu, että tulkinta on etsimällä etsitty, jotta kuningasmielisten muuten myttyyn menneet aikeet saataisiin toteutetuiksi.
Lehdessämme on jo aikaisemmin esitetty, että edellämainitun pykälän kuninkaanvaalia koskevat säännökset Suomen yhdistyessä Venäjään menettivät merkityksensä, kuten tähän saakka kaikki lainoppineet yksimielisesti ovat selittäneet. Niin ikään olemme jo aikaisemmin perusteellisesti esittäneet sen käsityksen, että Suomi, sen jälkeen kuin se oli irtautunut Venäjästä ja eduskunta oli julistanut sen tasavallaksi, todellisuudessa on katsottava tasavallaksi, vaikka sille vielä ei ole ennätetty säätää tasavaltaista hallitusmuotoa. Se seikka, että 1772 vuoden hallitusmuoto soveltuvilta kohdiltaan on katsottava olevan edelleen voimassa, ei tietysti muuta asiaa, sillä siihen sisältyy hallitusvallan käyttämisestä joukko säännöksiä, jotka voivat olla voimassa yhtä hyvin monarkkien kuin tasavaltaisen hallitusmuodon aikana.
Niin suuresti kuin tästä asiasta on kiihoitusta harjoitettukin, on kuitenkin vaikea käsittää, miten monet niistä edellä mainitun kirjelmän allekirjoittajista, jotka vielä muutama päivä sitten olivat päättävästi koko tällaista puuhaa vastaan, nyt ovat voineet mennä mukana kaikkeen siihen, mitä tällaisesta askeleesta voi seurata. Olisi varottava perustamasta uutta valtiorakennustamme niin ilmeisesti arveluttavaan ja meidän mielestämme suorastansa väärään laintulkintaan, kuin puheenalainen aie tietäisi.
9.8.1918
Tanskassakin puhutaan Suomen ”valkoisesta hirmuvallasta”.
Ehdotetaanpa sen johdosta elintarpeiden vientiäkin Suomen rajoitettavaksi.
(Hels. Sanomain Tukholman kirjeenvaihtajalta.)
Tukholma, elok. 7 p. (K.)
”Stockholms Tidningen” panee vastalauseensa tanskalaisen ”Ekstrabladetin” uhkaavia lausuntoja vastaan, joissa vaaditaan Suomeen tapahtuvan elintarpeiden viennin rajoittamista ”Suomessa vallitsevan hirmuvallan johdosta”. Vallankumouksen aikuinen rosvovalta, sanoo ensiksimainittu lehti, on aiheuttanut ajattelemattomia kostotoimenpiteitä, joista pohjoismaiden muut kansat voivat lausua mielipiteensä, mutta se, minkä todella voi näyttää toteen ei tee oikeutetuksi ”Ekstrabladetin” ennen kuulumattomia syytöksiä, jotka saattavat oikeutetunkin arvostelun tehottomaksi.
*
Köpenhamina, elok. 6 p. (S.T.T.) ”Ekstrabladetin” mukaan on hallituksessa parast´aikaa harkittavana kannan muutos Suomen kohtaan. Lehti kirjoittaa m. m., että valkoiset ovat valtaan päästyään saattaneet käytäntöön hirmuvallan ja taantumus riehuu Suomessa nykyjään pahemmin kuin milloinkaan vallankumous. Sitä mukaa kuin todistuksia tästä kasautuu, täytyy Tanskan asemassa olevan maan asettaa vastattavakseen kysymys, voimmeko edelleen jatkamalla vientiämme Suomeen tavallaan ottaa osallemme vastuuta tästä hirmuvallasta. Lähetämme päivittäin verrattain suuria elintarvemääriä Suomeen ja Suomi varmaan käsittää tämän seikan suuren tärkeyden, mutta onko mahdollista kansanvaltaisen maan lähettää elintarpeita maahan, missä kaikkia inhimillisyyden lakeja halveksiva tyrannius yllä pitää hirmuvaltaa sotaoikeuksien ja kiväärien avulla? Tehkööt suomalaiset omassa maassaan mitä tahtovat, mutta heille ei ole täältä lähetettävä elintarpeita, joita me itse suuresti tarvitsemme. – (Sv. T.)
18.8.1918
Suomen uusi armeija muodostumassa.
Muutaman viikon harjoituksen jälkeen antoi vahvistetun pataljoonan suuruinen, ensimmäisen divisionan eri rykmenteistä kokoonpantu joukko-osasto eilen pienen näytteen kehityksestään. Pataljoona marssi, soittokunta etunenässään, kasarmistaan Töölöstä Kaivopuistoon, jossa suoritettiin paraadi. Paraadin otti vastaan divisionan komentaja eversti Åkerman. Läsnä oli m. m. myöskin yleisesikunnan päällikkö, eversti von Nedern.
26.8.1918
Maailma näkee nälkää.
”Politiken” kirjoittaa t.k. 20 päivänä:
Ne levottomuudet, jotka nyt ovat puhjenneet Japanissa niin monissa paikoissa, ovat ”Timesille” saapuneiden sähkösanomien mukaan olleet jo kauan uhkaamassa. Kuukausimääriä ovat väestön tärkeimmän ravintoaineen, riisin, hinnat nousseet nousemistaan, hallituksen ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin sen ehkäisemiseksi. Ajan pitkään olivat hinnat kohonneet niin korkeiksi, ettei suurin osa väestöstä kyennyt riisiä ostamaan. Japanissa kuten muuallakin ansaitsee vain vähäinen osa väestöä sodasta, ne nim., jotka ovat sotateollisuuden ja sotakaupan kanssa tekemisissä. Suurin osa talonpojista ja keskisäädystä kärsii puutetta. Kymmenisen päivää sitten kokoutuivat sentähden Togoma-nimisen kalastajakylän vaimot vaatimaan riisiä. Kulovalkean tavoin on tämä liike sitten laajentunut.
Samoin kuin Japanissa on laita kaikkialla maailmassa. Kaikkialla on nälänhätä vaanimassa, tai on ainakin kallis aika. Mainittakoon vain pari maata viime viikon ajalta. Espanjassa vallitsee mitä suurin puute elintarpeista. Monin paikoin sattuu levottomuuksia ja yhteentörmäyksiä poliisin kanssa. Guadelajarassa esim. haavoittui tällöin seitsemän henkilöä vaikeasti. Kaduilla vyöryy työttömäin laumoja, jotka vaativat työtä ja leipää. Murciassa on yleislakko.
Italiassa on leivänpuute Roomassa. Toisin paikoin ovat liha-annokset aivan riittämättömiä. Niinpä saa Firenzessä kukin vain 82 grammaa lihaa viikossa, luut mukaan luettuina. Kala, joka italialaiselle on niin tärkeä ravintoaine, on noussut aivan mielettömiin hintoihin. Tavalliset kalalajit maksavat 12-14 liiraa kilo. Torinossa on makrillin sukuun kuuluvalle tonnokalalle määrätty rajahinnaksi 15 liiraa kilolta, mutta kala on kadonnut markkinoilta.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä monien joukosta aivan viime ajoilta. Eivätkä ne suinkaan ole kaikkein räikeimpiä. Sitä mukaa kuin talvi lähenee ja sotaa jatkuu, tulee hätä ja nälkä kieltämättömästi lisääntymään. Kaikkihan on nyt yhdessä maailmaa nälkään syöksemässä.
Ensinnäkin riistää yleinen asevelvollisuus miljoonia miehiä leivän ja elintarpeiden tuotannosta. Ampumatarviketehtaat ja muut rintamantakaiset sotatoiminnan alat kytkevät toisia miljoonia palvelukseensa. Tuskinpa arvioi liian alhaiseksi, jos sanoo sodan tällä haavaa suoranaisesti pitävän palveluksessaan 60-70 miljoonaa ihmistä. Jo tämän vuoksi täytyy koko maailman maanviljelystavarain tuotannon laantua. Tähän tulee lisäksi se seikka, että naiset, vanhukset ja lapset pystyvät vain huonosti hoitamaan maanviljelystä. Sekä keinotekoisista että luonnollisista lannoitusaineista on puute suuressa määrässä rajoittuneen karjanpidon vuoksi. Maailmantuotanto taantuu sentähden vuosi vuodelta.
Mutta vaikkapa se pitää entisellä tasollaankin, näkisi maailma nälkää sittenkin. Olemme joutuneet takaisin keskiajan talousoloihin, jolloin saattoi jossain paikassa olla aitat täynnä viljaa kansan kuollessa nälkään muutaman peninkulmain päässä niistä, kun viljaa ei voitu kuljettaa. Molemmat suuret kulkuneuvot, rautatiet ja höyrylaivat, joiden luultiin saattaneen meidät ikuisiksi ajoiksi pois nälänhädän ulottuvilta, ehkäistään työstään tai käytetään niitä sotilaskuljetukseen. Rautateiden tehottomuuden vuoksi on Venäjällä suunnattomia viljavarastoja hyödyttöminä, samaan aikaan kuin Pietarissa ja Moskovassa nähdään nälkää. Jopa sellaisessakin maassa kuin Saksassa, jossa järjestys on niin erinomainen ja jossa rautatiet toimivat, voidaan Berlinin välittömässä läheisyydessä olla päiväkausia ilman leipää kuljetusvälineiden jakelussa tapahtuneen virheen vuoksi.
Meriliikenteeseen vaikuttaa, paitsi upotussotaa, myöskin Amerikan osanotto sotaan. Suurten amerikkalaisten joukkojen ja niiden tarpeiden kuljetukseen tarvitaan päivittäin lisäytyvää tonnistoa. Englannin laiva-asiain tarkastaja Maclay on eräässä kertomuksessa ottanut tonnistotarpeen puheeksi. Sata tuhatta Ranskaan tuotua amerikkalaista kohden tarvitaan vuosittain 5,000 tonnia varusteita ja muonaa. Nyt jo tuotuja joukkoja varten tarvitaan ainakin 5 miljoonaa tonnia, jotka on tuotava meren yli. Suureksi osaksi on tämä tapahtunut englantilaisilla laivoilla. Ja Englannin on tätä kuljetusta varten täytynyt antaa laivoja, joita muuten on käytetty Kaukaisen Idän, Japanin, Australian, Indian ja Etelä-Amerikan vesillä. Mitäpä sitten auttaakaan, että merentakaisten paikkain viljavarastohuoneet ovat täynnä, kun laivat, jotka toisivat viljan Eurooppaan, viedään kuljettamaan joukkoja yli Atlannin meren.
Maailma näkee nälkää ja yhä pahemmiksi olot xxx xxx?
31.8.1918
Selittämätöntä vitkastelua.
Sen suunnattoman vankijoukon tutkiminen ja tuomitseminen, joka punakaartilaiskapinan johdosta joutui pidätetyksi, on vaatinut ja vaatii edelleen asianomaisilta viranomaisilta erityisiä ponnistuksia. Suurin osa syytettyjäkin on kuitenkin jo ennätetty käsitellä ja sen vuoksi on katsottu voitavan useita valtiorikosoikeuden osastoja lakkauttaa. Melkoista ihmettelyä on kuitenkin herättänyt se seikka, ettei vangituista sosialistiedustajista vielä ole kuin muutama saanut tuomiotaan.
Luonnollista kyllä on, että päärikollisten tutkiminen vaatii aikaa enemmän kuin tavallisten punakaartilaisten. Mutta toiselta puolen on otettava huomioon, että vangitut kansanedustajat ovat sellaisessa erikoisasemassa, että heidän tutkimistaan ja tuomitsemistaan olisi ollut syytä mahdollisuuksien mukaan jouduttaa. Jo valtiopäiväjärjestys asettaa edustajat toiseen asemaan kuin tavalliset kansalaiset. Heidän vapauttaan on tahdottu erikoisesti suojella. Tästä myös johtuu, että milloin on ollut pakko edustaja vangita, hänen asiansa on joutuisasti käsiteltävä, jottei hänen vapauttaan loukattaisi enemmän kuin todellista syytä on. Sen vuoksi on herättänyt huomiota, että vangittujen sosialistiedustajain juttuja on vasta muutamia ehditty käsitellä, vaikka kapinallisten tuomitseminen jo muuten onkin loppupuolellaan ja vaikka lukuisten punakaartilaispäälliköiden ja joukkomurhaajien asia on jo ennätetty päättää, huolimatta siitä, että ne tietenkin ovat tuottaneen ainakin yhtä suuria tutkimusvaikeuksia kuin sosialistiedustajain.
Tällainen viivytys on omansa asettamaan oikeudenhoitomme huonoon valoon myöskin ulkomailla. Jo nyt on senaattori Tanner saanut siitä aiheen väitteeseen, että sosialistiedustajia pidetään vangittuina poliittisista syistä, ja ellei pikaisella heidän asiansa käsittelemisellä osoiteta hänen väitettään perättömäksi, voi se saavuttaa jonkunlaista todennäköisyyttä, mikä varmaankin muodostuu asianomaisille perin kiusalliseksi.
Vaikka aikaisemmin jo on samanlaisia vihjauksia tehty, emme ole ennen tahtoneet asiaan puuttua, jottei oikeusviranomaisten toiminta millään tavalla kävisi vaikeammaksi. Emme myöskään ilman muuta tahdo uskoa, että niin monet sosialistiedustajat ovat aivan viattomia, kuin esim. senaattori Tanner on haastattelussaan Ruotsissa lausunut, ennen kuin suoritettu tutkimus on sen osoittanut. Mutta kun asia on herättänyt tällaista kiusallista huomiota, emme enää voineet siitä vaieta. Huomattava on, että me elämme oikeusvaltiossa, jossa oikeusturvallisuus vaatii myöskin oikeuden mahdollisimman nopeaa jakamista. Millekään oikeuskäsitteitä hämmentäville huhuille ei ole annettava aihetta. Sen tähden pidämme tarpeellisena, että sosialistiedustajien jutut käsitellään viipymättä tai, ellei se voi tapahtua, asianomaiset viranomaiset antavat tyydyttävän selityksen siitä, miksi niin on laita.
Sosialistiedustajien juttujen joutuisa ratkaisu on tarpeen myöskin sen tähden, että ne edustajat, jotka mahdollisesti huomataan syyttömiksi, pääsevät edustajantointaan harjoittamaan. Jos he taasen kaikki tulevat tuomion kautta esteellisiksi koko edustajakaudeksi, kutsuttaneen heidän tilalleen varamies joko heidän omasta ryhmästään tai, ellei siinä ole esteettömiä varamiehiä, muista ryhmistä. Myöskin tässä suhteessa ovat viranomaiset noudattaneet merkillistä hitautta, kun ei edes kapinan alussa itsemurhan kautta kuolleen edustaja Johanssonin varamiestä vielä ole kutsuttu. Tällaista menettelyä ei enää voitane millään puolustaa.